taistelukala

Tieteellinen nimi:

Betta splendens

Lajin löytäjä:

Regan

Löytövuosi:

1910

Levinneisyysalue:

Mekongin vesistö, Thaimaa, Kamputsea, Laos

Vesi:

Seisova

Lämpötila:

24-30

pH:

6-8

dH:

5-19

Koko (cm):

6,5

Käytös:

Reviirikala. Kahta koirasta ei voi pitää samassa akvaariossa.

Akvaarion koko:

min. 40 litraa

• Taistelukalat

• Taistelukalan ostaminen

• Taistelukalan seuralaiset

• Reviiri

• Lisääntyminen

• Kutu
• Kuvasarja kudusta
• Kutujuttu evättömistä poikasista

• Poikaset

• Kasvattaminen

• Genetiikka

• Ruokinta

• Poikueet

Taistelukala:

Taistelukalat ovat labyrintti kaloja. Niillä on kidusten lisäksi labyrinttimäinen elin hengittämiseen. Kalat pystyvät tällä elimellään hengittämään ilmakehästä happea. Labyrinttielin onkin taistelukaloille ja muillekin labyrinttikaloille elintärkeä, sillä ne elelevät luonnossa melko hapettomissa vesissä. Taistelukalan elinpiiriä ovat ojat, riisipellot, kanavat ja muut lätäköt joissa joko ei ole lainkaan veden virtausta tai se on hyvin hiljainen. Luonnossa taistelukalat syövät kaikenlaisia pikku ötököitä. Ne pystyvät myös nappaamaan veden yläpuolelta hyönteistiä jops 10 cm korkeudesta. Hyppy lahjojensa takia, en suosittele, että opettaisitte taistelukalojanne syömään kädestä. Jonakin päivänä, kun ne ovat erityisen nälkäisiä ja näkevät liikettä, ne saattavat päättää ”lähteä itse hakemaan ruokaa” ja ponkaisevat ruokinta nurkkauksesta pihalle. Taistelukalat ovat oppineet että ruoka tulee siitä nurkkausesta, missä on lasissa aukko ja että ruoan saa hyppäämällä.

Ostoksilla:

Taistelukalanaarasta ostaessasi huomaa, että kaupan myyntialtaassa on melko varmasti mukana myös koiraita. Usein naaraiksi päätyvät ne koiraat, jotka syystä tai toisesta eivät ole vielä kasvattaneet huntueviä tai eivät koskaan sellaisia tule kasvattamaan.

Monen kauppiaan mielestä pätevä keino erottaa naaraat koiraista on huntuevät. Pidentyneet evät ovat kuitenkin jalostuksen tulosta, eikä luonnonmuodoilla ole koskaan huntueviä. Kaikki jalostamattomat taistelukalat eivät todellakaan ole naaraita! Toinen virheellinen tunnistuskeino on vaakaraidat. Kauppias on ehkä jostain kirjasta lukenut, että naaraan erottaa koiraasta raidoituksen perusteella. Ehkä on kuitenkin hävinnyt muistista, kirjassa ei ole sitä mainittu tai sitten ei olla vaan ymmärretty lukemaansa. Pystyraidoitus on nimittäin se mikä vain naarailla näkyy, mutta vaakaraidoitus näkyy molemmilla sukupuolilla. Taistelukalat heittävät vaakaraitaisen kuosin ylleen kun ne ovat kauhusta jäykkinä.

Pystyraidoituksen lisäksi naaraan voi erottaa koiraasta "mannaryynin" perusteella. En tiedä oikeaa nimeä tälle kalan osalle. Se on kuitenkin suurin piirtein mannaryynin kokoinen aikuisella kalalla ja väriltään valkoinen. Sijaitsee peräaukon kohdalla.

Älä siis osta koskaan taistelukalanaarasta tarkistamatta, että sillä on "mannaryyni" paikoillaan, ellei sinulla satu olemaan kotona toista sopivaa akvaariota jonne koiraat voi erottaa toisistaan.

Koirasta ostaessasi huomioi, että kala ei olisi ihan kauhean vanha. Ikää on vaikea arvioida täysikasvuisesta. Silmien koko kertoo vähän ja pään koko noin muutenkin. Evien repaleisuus ei haittaa. Pienet virheet kyllä korjaantuvat, mutta repeytyneen evän reunassa ei saa olla hometta eikä saa olla tulehtunut. Riippuu taistelukalan allastovereista miten se käyttäytyy. Jos altaassa on vilkkaita kaloja, osoittaa pohjalla löhöily vain tervettä järkeä kalalta. Muutenhan ne repisivät sen evät jos se liikkuisi. Voi olla myös, että akvaariossa on taistelukalalle liian kylmä. Kun vaara poistuu tai kala pääsee oikean lämpöiseen veteen, se liikkuu usein aivan normaalisti.

Taistelukalan seuralaiset

Keskustelupalstojen kestosuosikki, kun taistelukaloista puhutaan on taistelukalojen seuraan sopivat kalat. Sopivia lajeja on vaikka ja kuinka. On hieman rasittavaa aina listata kaikkia, joten sitä tulee aina heitettyä pari omaa suosikkiani. Lyhyesti sanottuna taistelukalan seuraa sopivat kaikki kalat jotka tulevat samoissa vesiarvoissa toimeen taistelukalan kanssa (välttäen tietysti ääripäitä) eivätkä näyki taistelukalan eviä. Tässä pyrin nyt listaamaan kaikki sopivat lajit, joita suomalaisesta tavisakvaariokaupasta on mahdollista löytää.

Listasta puuttuvat kirjoahvenet, koska lajeja on paljon. On mahdoton selvittää, josko joukosta löytyisi muutama laji jonka kanssa taistoilla ei menisi sukset ristiin kutuaikana tai ihan muuten vaan.

Lisäksi listasta puuttuu suurin osa imumonneista, koska vaikka moni laji tulee toimeen samoissa vesiarvoissa, eikä varmasti näyki eviä, ne vaativat virtaavaa ja hapekasta vettä. Taistelukalat eivät suoriudu kovin hyvin voimakkaassa virtauksessa.

Listalta voi ihan hyvin puuttua jotain lajeja jotka menevät taistelukalojen kanssa. Ehkä joku on unohtunut tai sitten minulla vaan on erilaisia kokemuksia kyseisen lajin käyttäytymisestä. Kaloissakin on yksilöeroja.

Kirjoita vaikka vieraskirjaani, jos huomaat jonkun puuttuvan!

1. pohjakalat:

Yasuhikotakia- ja Botia- sukujen nuoliaiset ja tiikerinuoliainen.

Marmori-, aalto-, siamin-, kiila- ja tavallinen piikkisilmä.

Ruso-, kupari-, täpläpyrstö-, soma-, helo-, kultapää-, nuoli-, matkija-, lippu- ja helmimonninen.

Partamonnit, katinkultamonni.

2. väliveden kalat:

Kardinaali-, rubiini-, sitruuna-, sinineon-, punapää-, punasuu-, hehku-, kostellotetra ja intiaaninsulka.

Ruso- ja hohtokiilakylki, hehku-, kääpiö-, mini- ja juovaminirasbora, viisi- ja kuusiraitabarbi, pikkulasimonni.

3. pintakalat:

Rihmakalat ja taistelijat (ei kannata laittaa muita splendens-ryhmän lajeja etteivät risteydy),

Marmori-, kääpiö- ja ihan vaan tapparakala, juovakynäkala ja kynäkala.

Reviiri ja tappelut:

Taistelukalat ovat hyvin reviiritietoisia otuksia. Yhden aikuisen koiraan oma tontti on noin yksi neliömetri. Jos reviirille eksyy toinen aikuinen koiras, seuraa ankara tappelu. Jos tunkeilija ei poistu reviiriltä, se tapetaan...tai se tappaa reviirin puolustajan ja valtaa sen itselleen. Ei ole mikään ihme, että molemmat riitapukarit menehtyvät. Taistelukala koiraan mielestä kaikki sen reviirillä olevat kalat ovat tunkeilijoita ja se mieluummin poistaisi ne kaikki. Jalostettujen huntuevien kanssa tämä reviirin tyhjentäminen on kaloille lannistavaa puuhaa ja ne alistuvat kohtaloonsa jakaa oma tonttinsa. Ainoa hetki, jolloin taistelukala koiras sallii reviirilleen muita kaloja on kutu. Silloin reviirille saa tulla niin monta naarasta kuin vaan sattuisi tulemaan. Se lisääntyy vain yhden kanssa, mutta ei pahemmin rähjää niille muille naaraille. Kun koiras huomaa, että kutu on ohi, se ajaa naaraan/naaraat pois reviiriltään. Kuplapesää vahtiessaan koiras on erityisen vihainen kaikelle mikä liikkuu. Lasten vahdissa olevalle koiraalle ei oikein sovi seuralaisiksi muut kuin kotilot ja niitäkin katsellaan välillä vihaisesti.

Myös taistelukala naaraat tappelevat. Niiden tappelu on vain vähän erilaista kuin koiraiden. Siinä kun koiraat mielellään välttävät sellaista tilannetta että niiden pitäisi taistella, naaraat tuntuvat hakeutumaan jatkuvasti pieniin välienselvittelyihin, mutta eivät sitte riitapukrin löydettyään tappele kovinkaan raivokkaasti. Taistelukala naaraille riittää usein pelkkä kiduskansien levittely, uhittelu ja pyrstöllä huitelu. Heikompi naaras usein luovuttaa ja vahvempi saattelee sen pikavauhti johonkin läheiseen piiloon. Usein tämä katkeran tappion kärisnyt naaras käy kostamassa voittajalleen. Se tarkkailee tilannetta piilostaan ja kun se huomaa, että vahvempi naaras ei huomaa sitä, se tekee ns. ohiuintipureman. Se ui vaanien toisen lähistölle, hyökkää äkkiä toisen evään kiinni ja ui vaudilla pakoon, sillä se tietää olevansa heikompi eikä näin olle jää uhittelemaan. Vahvempi naaras tietää, että kostoisku on useimmiten tulossa joten on harvinaista, että heikompi pääsee sitä puraisemaan, sillä heikompi on jatkuvan tarkkailun alaisena.

Taistelukalojen ensimmäiset tappelut käydään noin 5 päivän ikäisinä. Tappelut eivät koskaan lopu, vaan muuttavat luonnettaan. Ennen kuin nuoriso tulee sukukypsiksi, sillä ei ole väliä kumpaa sukupuolta vastaan ne tappelevat...kunhan tappelevat.

Lisääntyminen:

Kun olosuhteet ovat lisääntymistä ja poikasten kasvatusta ajatellen sopivat, rakentaa taistelukala koiras kuplapesän. Se on täysin kalakohtaista, minkä kokoinen kuplapesä on riittävän kokoinen. Joillekin taistelukala koiraille riittää, että jonkun lehden lähelle on puhalleltu 5-10 kuplaa suurin piirtein lähekkäin. Toiset taas eivät tyydy vähempään kuin 15 x 15 cm kokoiseen ja vähintään 2 cm korkeaa deluxpesään.
Taistelukala naaraista kuplapesät ovat tosi hienoja. Ne eivät paljon noteeraa koiraan liehittelyitä, jos jossakin lähistöllä ei ole kuplapesää. Sitten kun naaras huomaa kuplapesän se alkaa myös liehittelemään sitä kosiskelevaa koirasta.

Tutustuminen

Koiraan kosiskelu on aika jännittävää katseltavaa. Se levittää kiduskantensa aivan auki, pörhistää evänsä ja vatkaa ruumistaan. Naaras katselee sitä ihmeissään ja jos se on kiinnostunut kutupuuhista, sen kylkiin ilmaantuu kuturaidat. Kuturaidat näyttävät siltä kuin naaras olisi grillattu, mustien grillausraitojen tilalla vaan ovat vaaleat raidat. Masun kohdalla on kaikkein levein raita ja pyrstöä päin mennessä raidat kaventuvat. Raitojen näkyminen on yksilökohtaista. Vaaleilla taistelukaloilla niitä ei välttämättä näy lainkaan ja tummemmilla neitokaisilla saattaa näkyä vain yksi haalea raita.

Pariloidun näköinen naaras liehittelee koirasta vähän samalla lailla, kuin se uhkailee toisia naaraita. Se levittää kiduskantensa auki ja hakkaa pyrstöllään. Potkaisut ilmeisesti viestittävät toisen kylkiviivaan vastustajan voimakkuutta.
Naaraan pullistelut kuitataan koiraan osalta hyökkäyksellä. Koiras yrittää osua naaraan kylkieviin tai vatsaan ja rampauttaa sen. Naaras osaa odottaa iskua ja jos akvaariossa on paljon piilopaikkoja, niin naaraan pitäisi säilyä kutupuuhista lähes vahingoittumattomana.
Koiras käy liehittelemässä naaraan piilopaikan läheisyydessä ja välillä naaras käy uhoamassa sille. Joskus koiras ei hyökkääkään vaan ui kovaa vauhtia kuplapesä alle ja jää sinne heiluttelemaan maanittelevasti eviään. Naaras seuraa koirasta kuplapesän alle. Se saattaa tarkastella pesää ja joskus, jos pesä ei sitä miellytä, se yrittää hajottaa pesän...mistä koiras luonnollisesti suuttuu ja se löylyttää naaraan...tai yrittää sitä.
Taistelukalojen tutustumisessa ei oikein tunnu olevan mitään logiikkaa sillä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Useimmiten kohtaaminen päätyy tappeluun, mutta jossain vaiheessa akvaristi huomaa kalojensa kieppuvan kuplapesän alla ”kutusolmussa”.

Kutu

Taistelukala naaras kutee noin 50-400 mätimunaa. Munien määrä riippuu naaraan koosta ja siitä, kuinka kauan edellisestä kudusta on kulunut. Taistelukala naaraat tulevat sukukypsiksi noin 3 kuukauden ikäisinä ja pystyvät silloin kutemaan noin 50 mätimunaa. Vasta noin 2-vuotiaat taistelukala naaraat pystyvät tuohon huikeaan 400 mätimunan kutuun. Naaraita ei saisi kudettaa useammin kuin kerran kahdessa viikossa, vaikka ne pystyvät kutemaan jopa 2 kertaa viikossa. Jos kutu ei jostakin syystä onnistu, vaikka naaras olisi sitä halunnut, se ”tyhjentää” itsestään ylimääräisen mädin kiilaamalla itsensä johonkin kasvin tai juurakon hankaan.
Kututapahtumassa koiras kääriytyy naaraan ympärille ja kääntää sen ympäri. Koiras värisee hieman ja alkaa sitten puristamaan naarasta. Molemmat kalat vaipuvat ikään kuin transsiin. Koiras jää u-mutkalle ja naaras makaa raadon näköisenä. Koiras havahtuu siihen, kun näköpiiriin tulee sen naarasta puristamiaan mätimunia. Joskus koiras havahtuu aiemminkin. Mätimunat putoavat sen vatsaevän päälle ja kun koiras ”herää”, pelmahtavat mätimunat evän liikahdettua.
Koiras alkaa keräilemään pohjaa kohti vajoavia mannaryynin näköisiä mätimunia. Naaras on vielä ”transsissa” ja kohoaa pintaan näyttäen edelleen raadolta. Naaras makaa evät supussa mikä puoli milloinkin pintaa kohden, kunnes silmänräpäyksessä virkoaa ja lähtee auttamaan koirasta mätimunien keräilemisessä.
Kun koiras on mielestään kerännyt kaikki munat, se ui takaisin kuplapesälle ja puhaltaa mädin tarkkaan valikoimaansa paikkaan kuplapesässä. Se jää odottelemaan naarasta ja järjestelee samalla kuplapesää. Koiras ei oikein ymmärrä sitä, että naaraskin kerää munia ja siksi naaraalle ei jää aikaa puhaltaa mätiä pesään. Joskus naaras syö mätinsä ja joskus se vaan puhaltaa keräilemänsä mädin jonnekin pesän tienoille, mistä koiras sen sitten järjestää pesään. Mädin syöminen naaraan osalta ei ole mikään ongelma, koska n. 90 % munista kerää kuitenkin koiras, eikä koiras anna naaraan tutkia kovinkaan läheisesti kuplapesää.
Yhdessä ”puristuksessa” naaraasta irtoaa noin 10-60 mätimunaa. Kudun alussa munia tulee vain muutama, mutta vähitellen niitä alkaa tulemaan enemmän ja enemmän, kunnes määrä vähenee hiljalleen loppua kohden.
Kudun loppua voi ennakoida tarkkailemalla mätimunien määrää ja sitä, kuinka kauan naaras viipyy munien etsintä matkoillaan. Naaraan matkat tuntuvat muuttuvan loppua kohden aina vaan pidemmiksi ja pidemmiksi, ja kestävät kauemmin ja kauemmin. Joskus koiras tulee etsimään naarasta ja houkuttelee sen takaisin pesälle. Tästäkin pystyy päättelemään kudun etenemisen. Jos naaras lähtee heti koiraan perässä pesälle, kutu jatkuu, mutta jos naaras empii ja jää vielä etsimään munia, kutu on viittä vaille tai täysin ohi. Kumpi vaan, naaras kannattaa ottaa akvaariosta pois, sillä kun koiras tajuaa että kutu on ohi ja vahti vuoro alkaa, se karkottaa naaraan reviiriltään. Usein kutuakvaario on tasan yhtä iso kuin koiraan reviiri ja naaras ei näin ollen pääse pakenemaan. Naarasta löylytetään, kunnes se häviää reviiriltä (kuolee, menee piiloon ja pysyy siellä liikkumatta, hyppää ulos akvaariosta tai parhaimmassa tapauksessa poistuu akvaariosta ehjänä haavin avustuksella).

Kuvasarja kudusta

Kalat pyörivät toistensa ympärillä ja etsivät sopivaa asentoa. Huomaa naaraan vaaleat pystyraidat.

Koiras kietoutuu naaraan ympärille ja puristaa siitä mätiä, jonka hedelmöittää samalla.

Naaras on aivan pökkyrässä hetken. Yleensä se kelluu pinnassa, mutta voi lähteä ajelehtimaan virran mukana. Koiras kerää valkoiset pienet mätimunat suuhunsa viedäkseen ne sitten kuplapesään. Naaraskin voi osallistua mädin keruuseen, kunhan tulee tolkkuihinsa.

Mädin näkee hyvin kuplapesästä ylhäältä päin katsottuna. Pieniä valkoisia mätimunia erottuu kuplien seasta.

Lapsen vahti

Koiras aloittaa pesän vahdin heti kudun päätyttyä. Se vartio kuplapesäänsä nenä kiinni mädissä, välillä puhaltaa muutaman kupla ja sitten käy keräämässä pesästä pudonneita mätimunia. Se tekee usein vähän pidemmän munien haku reissun, etsii kaikista akvaarion nurkista ja kasvien lehdiltä ja puhaltaa löytämänsä munat kaikki kerralla pesään. Jos koiras syö munia, ne ovat joko hedelmöittymättömiä tai sitten koiraasta vaan ei ole isäksi. Mätiä syövää koirasta voi yrittää kudettaa jonkun toisen naaraan kanssa, se voi onnistua, mutta paha vaan, mädinsyöntitaipumus vaan on joissakin koiraissa, eikä sille mitään voi.
Kuplapesä muuttaa muotoaan poikasvahdin aikana. Alussa se on usein muhkea, mutta levahtaa siitä pikkuhiljaa, mätimunat siinä samalla. Kuplapesän hoito kestää noin 3 päivää. Ensimmäisenä päivänä mätimunissa ei oikeastaan tapahdu mitään. Toisena päivänä ne alkavat ensin kieriskelemään ja myöhemmin tulee ”pomppivat mannaryynit”-vaihe. Tässä poikasilla on pyrstö ja niillä on niin iso ruskuaispussi että ne edelleen vajoavat helposti pohjaa kohden. Pienellä pyrstöllään ne yrittävä uida takaisin pesään, välillä onnistuen. Välillä poikasilta loppuu voimat pintaa kohden pyrkiessään, silloin isäukko toimii hissinä. Taistelukala koiras tarkkailee lehtien alapintoja ja pohjaa poikasia etsiessään. Edelleen koiraalla ei ole paljon logiikkaa, koska joskus sen mielestä 2 cm päässä pesästä pinnassa on liian kaukana...tai sitten sen mielestä on vaan hauska pitää suussaan pieniä sätkiäisiä ja kuskailla niitä edes takaisin.
Kolmantena päivänä taistovauvat pystyvät jo uimaan pinnan suuntaisesti, eivätkä enää tarvitse isukkia pitämään huolto ja toimimaan hissinä. Tässä vaiheessa koiras kannattaa poistaa akvaariosta. Jotkut koiraat eivät syö yhtään mitään lasten vahtauksen aikana ja joillekin kelpaa vain ihan pieni määrä ruokaa. Tästä johtuen koiraalle ei kannata juurikaan ruokaa tarjota ja myöskin noukkia se aika äkkiä pois akvaariosta kun poikaset pystyvät tulemaan toimeen ilman isäänsä, muute lapsukaiset voivat muuttua välipalaksi.

Taistelukalan poikasen ruokinta

Taistelukalan poikaset alkavat etsimään ruokaa sitten kun ruskuaispussi on käytetty. Tämä tapahtuu 3-4 päivän ikäisenä. Ensimmäiseksi ruoaksi kelpaavat likoeläimet. Niitä pitää olla kokoajan saatavilla koska pienet taistelukalat eivät paljoa pysty kerralla syömään, mutta tarvitsevat paljon ruokaa. Likoeläimiä kasvaa myös akvaarioon, jos alkaa ruokkimaan akvaariota heti kudusta lähtien pienellä määrällä nestemäistä poikasruokaa. Sopiva määrä on 2 ml/50 litraa kerran päivässä. Kolmantena päivänä sama määrän voi antaa kaksi kertaa samoin neljäntenä päivänä. Nestemäisen poikasruoan voi korvata sekoittamalla keitetyn kanamunan keltuaista ja hiivaa veteen. Viidentenä päivänä poikasille kannattaa vielä laittaa nesteruokaa, mutta tänä päivänä niille voi antaa myös ensimmäiset artemian toukat. Toukkien on oltava juuri kuoriutuneita, sille taistelukalat ovat vielä niin pieniä, etteivät ne pysty syömään päivän vanhoja artemian toukkia. Viikon ikäiset pystyvät syömään jo vanhempiakin artemian toukkia. Artemiasta annetaan monta kertaa päivässä niin kauan, että poikueen mahat pullistelevat ja muutama artemias vielä sätkii vedessä.
Kun taistelukalan poikaset ovat n. 1 cm kokoisia, niille voi alkaa antamaan kuivaa poikasruokaa. Taistelukalan poikaset eivät niihin varmasti koske heti. Totuttamiseen voi käyttää ainakin kolmea eri metodia. Ensimmäiseksi; vähennetään artemian määrää ja korvataan se kuivaruoalla. Toiseksi; tyyliin Siperia opettaa, annetaan vain kuivaruokaa, tällä tyylillä osa poikasista kuolee ja fiksuimmat ja nälkäisimmät ottavat kasvussa etumatkaa. Kolmanneksi; käytetään oppaina muita ei-niin-nirsoja kalanpoikasia, vaihdetaan artemia hiljalleen kuivamuonaksi, taistelukalat huomaavat muiden kalanpoikasten syövän kuivaruokaa ja toteavat että silläkin voi elää.

Taistelukalanuorison kasvattaminen

Kun päättää, että haluaa kasvattaa taistelukalan poikasia, pitää olla valmis hoitamaan montaa, montaa pientä akvaariota, joissa jokaisessa asustaa pieni ja vihainen taistelukalapoika. Toinen vaihtoehto on iso (=laaja) akvaario. Poikasia voi pitää samassa akvaariossa niin kauan, kunnes joku pojista tekee kuplapesän. Vaikka riitoja ei olisikaan ollut aiemmin, niin tässä vaiheessa niitä kyllä tulee. Muut pojat vapisevat nurkissaan kun kuplapesän herra villitsee tyttöjä. Tytöt tappelevat verisesti keskenään ja koko poikue on hetkessä repaleina. Onneksi tuon ikäisten taistelukalojen evät paranevat täysin parissa päivässä. Siirto poikamiesboksiin kannattaa siis tehdä pojalle heti, kun se alkaa väkertämään kuplapesää.
Pojat aikuistuvat usein yksi kerrallaan. Akvaariossa on aina yksi johtava poika jolle alkaa kasvamaan huntumaisia eviä. Muut pojat yrittävät parhaansa mukaan näyttää naaraalta, kunnes sitten kun vaara on ohi, niistä johtava alkaa käyttäytymään koirasmaisesti.

Ruokinta:

Taistelukalat ovat kaikkiruokaisia. Ne ovat melkoisia ahmatteja ja ovat täysin kykeneväisiä syömään itsensä kuoliaaksi, joten maltti on valttia ruokinnassa.

Taistelukalan genetiikka:

Suomennettu tekijän luvalla Jim Sonnierin taistelukalojen genetiikkaa koskevalta sivulta.

http://www.bettas-jimsonnier.com/genetics.htm

Luonnonmuotoisella taistelukalalla esiintyy neljää eri pigmenttiä; mustaa, punaista, keltaista ja ns. sateenkaaren väriä (tähän pigmenttiin kuuluvat kaikki sävyt violetin sinisestä vihreään). Näiden värien sekoituksesta saadaan aikaan yleisin väri, mikä on ns. moniväri. Keltainen väri on niin harvinainen ettei siihen juuri kannata nyt kiinnittää huomiota. Luonnonmuotoinen keltainen ei ole sama kuin jalostettu keltainen, mikä taas on geneettisesti muunneltu punasesta. Jokaista normaalia väriä voidaan geneettiseti manipuloida viidellä perusmenetelmällä; vähentää, poistaa, muunnella, lisätä tai kuvioida.

Värit:

1. Melano (musta)
2. Cambodian (Kamputselalainen)
3. Blondi (vaalea)
4. Marmori
5. Punainen (tumman punainen, oranssi, keltainen)
6. Perhonen
7. Sateenkaari (vihreä, sininen, turkoosi)

Evät:

1. Huhtuevä
2. Kaksoispyrstö
3. Deltapyrstö
4. Kruunupystö
5. Puolikuu

Värit:

Melano (musta)

Luonnonmuotoisilla taistelukaloilla musta väri on usein peittynyt muilla väreillä. Musta pigmentti levittyy kalan vartaloon muualle paisi suurinta osaa pyrstöevästä ja alavatsasta. Levittäytyminen on keskitiheää, mutta ei ole useinkaan kovin silmäänpistävää koska se peittyy muilla väreillä.
Mustaa väriä taistelukaloilla kutsutaan Melanoksi. Geenimutaation johdosta musta pigmentti on muuttunut peittävämmäksi ja kattavammaksi. Nämä taistelukalat näyttävät aika mustilta. Mutantti geeni, joka aiheuttaa mustan värin lisääntymisen on resessiivinen normaaliin mustan värin geeniin. Tämä tarkoittaa että jos Melano risteytetään normaalin värisen kanssa, jälkeläisistä tulisi monivärisiä. Nämä jälkeläiset kantaisivat kuitenkin melanismin geeniä mutta se ei näkyisi niiden värissä. Näiden taistelukalojen väri on musta genotyyppi. Niitä ei pysty ulkonäkönsä puolesta erottamaan tavallisesta monivärisestä. Resessiivinen ominaisuus tulee näkyville vain silloin kun molemman vanhemmat siirtävät mutantti geenin jälkeläisilleen.

Melano (musta) geenin perinnöllisyys

Musta + Punainen =100% Monivärinen (musta genotyyppi)
Musta + Monivärinen (musta genotyyppi) = 50% Musta, 50% Monivärinen (musta genotyyppi)
Musta + Musta = Ei mitään (mustat naaraat ovat hedelmättömiä)
Monivärinen (musta genotyyppi) + Sininen = 100% monivärisiä (50% musta genotyyppi)
Monivärinen (musta genotyyppi) + Monivärinen (musta genotyyppi) = 25% Musta, 75% monivärinen(67% musta genotyyppi)

Cambodian (Kamputselalainen)

Cambodian on taistelukala, jolla on kerman värinen vartalo. Tämä mutaatio tuli ensimmäisen kerran esille Kambzhassa. Muutaatio aiheuttaa mustan pigmentin puuttumisen kaloista. Muut värit, punainen, keltainen ja sininen tai vihreä, voivat näkyä. Evät eivät ole niin huomattavasti vaaleita kuin vartalo, niissä esiintyy normaali väritys muutoin kuin mustan pigmentin osalta. Kuten Melanokin, on Cambodian resessiivinen geeni normaaliin mustan pigmentin sisältävään geeniin.

Cambodian geenin perinnöllisyys

Cambodian + Vihreä (tumma vartalo) = 100% Monivärinen (Cambodian genotyyppi)
Cambodian + Monivärinen (Cambodian genotyyppi)= 50% Cambodian, 50% Monivärinen (Cambodian genotyyppi)
Cambodian+ Cambodian = 100% Cambodian
Monivärinen (Cambodian genotyyppi) + Punainen (tumma vartalo) = 100% Monivärinen (50% Cambodian genotyyppi)
Monivärinen (Cambodian genotyyppi) + Monivärinen (Cambodian genotyyppi) = 25% Cambodian, 75% Monivärinen(67% Cambodian genotyyppi)

Blondi (vaalea)

Blondi taistelukalojen väri on vähentynyt. Tämä johtuu mutanttigeenistä joka johtaa mustan pigmentin huomattavaan harvenemiseen. Kaiken kaikkiaan blondin taistelukalan ulkoasu on kalpea ja kontrastiton. Punainen taistelukala jolla on blondigeeni on kirkkaan punainen, toisin kuin normaaligeeneillä oleva tumman kirsikan punainen. Mutaatiogeeni, joka aiheuttaa vaalean ulkoasun on myös resessiivinen normaaliin mustan pigmentin sisältävään geeniin.

Marmori

Marmori taistelukalalla mustan pigmentin tiheys vaihtelee eri vartalon ja evien osissa, vähän samalla lailla kuin kirjavissa hevosissa. Yksilölliset tiheydet vaihtelevat aluesta joissa ei ole ollenkaan mustaa alueisiin missä on hyvin mustia alueita. Kun marmoriväriset taistelukalat ovat nuoria, kuviot tuntuvat vaihtavan paikkaa viikoittain. Aikuisilla kaloilla kuviointi on vakiintunut ja vain vähän muutoksia tapahtuu enää. Marmorigeeni näyttää olevan dominoiva geeni joka synnyttää paljon erilaisia variaatioita. Marmorin jälkeläiset ovat useinmiten useaa eri tyypiä mukaan lukien Cambodian, Blondi, Musta ja Marmori.

Punainen

Luonnossa punainen värikerros on juuri mustan värikerroksen päällä. Ainoa väri, joka voi punaisen peittää on ns. sateenkaari (sinisestä vihreään). Tällöin punainen väri näkyy vain rinta-, perä- ja pyrstöevissä. Väri on näillä alueilla hyvin tiehä. Tavallinen punaisen värin levittyminen näkyy helposti useimmissa monivärisissä taistelukaloissa.

Laajentunut punainen

Punaista väriä taistelukaloilla sanotaan myös ”laajentuneeksi punaiseksi”, näillä punainen pigmentti on lisääntynyt, tihentynyt ja laajentunut peittoalueeltaan myös koko vartaloon ja kaikkiin eviin. Tämä geenimutaatio saa taistelukalan nättämään yksiväriseltä punaiselta. Laajentunut punainen mutaatiogeeni on dominoiva normaaliin punaiseen geeniin nähden.

Laajentuneen punaisen geenin perinnöllisyys

Laajentunut punainen + Monivärinen = 100% Laajentunut punainen
Laajentunut punainen + Laajentunut punainen = 100% Laajentunut punainen

Epäpunainen (=keltainen)

Keltaisia taistelukaloja sanotaa epä-punaisiksi. Tämä geenimutaatio aiheuttaa keltaista pigmenttiä punaisen sijasta, tai voidaan mieluummin sanoa, että punainen pigmentti on haalistunut keltaiseksi. Mutaatio vaikuttaa molempiin, normaaliin punaisen ja laajentuneen punaisen väritykseen. Keltaisella (epäpunaisella) taistelukalalla ei ole punaista pigmenttiä ollenkaan. Epä-punainen mutaatio on resessiivinen normaaliin punaiseen ja laajentuneeseen punaiseen mutaatioon nähden.

Epäpunaisen geenin perinnöllisyys

Epäpunainen (keltainen) + Monivärinen (normaali punainen) = 100% Monivärinen (epäpunainen genotyyppi)
Epäpunainen (keltainen) + Monivärinen (epäpunainen genotyyppi) = 50% Monivärinen (epäpunainen genotyyppi), 50% Epäpunainen (keltainen)
Monivärinen (epäpunainen genotyyppi) + Monivärinen (epäpunainen genotyyppi) = 75% Monivärinen(67% epäpunainen genotyyppi), 25% Epäpunainen (keltainen)
Epäpunainen (keltainen) + Laajentunut punainen 100% = Laajentunut punainen (epäpunainen genotyyppi)
Epäpunainen (keltainen) + Epäpunainen (keltainen) = 100% Epäpunainen (keltainen)

Vähentynyt punainen

Taistelukaloja joilla on vähentynyt punainen geeni, voidaan kutsua yksivärisiksi. Marmoreita jalostettaessa huomattiin, että nillä ei ollut ollenkaan punaista pigmenttiä, ei edes rintaevissä ja kiduksissa. Se oli siis jokin muu geeni joka vaikutti punaisen pigmentin katoamiseen kuin marmorigeeni, joka vaikuttaa mustaan pigmenttiin. Geeni nimettiin vähentyyneeksi punaiseksi, koska marmorin värisissä taistelukalanpoikasissa esiintyvä punainen väri hävisi poikasten kasvaessa. Joissakin tapauksessa punaisen vähentyminen pysähtyi, mutta joissakin tapauksessa se jatkui kunnes taistelukalassa ei ollut enää yhtään punaista väriä. Risteyttämällä vähentynyttä punaista Cambodian sinisiin ja vihreisiin saatiin aikaa Pastelleja. Seuraava askel oli tuottaa tummavartaloisia sinisiä ja vihreitä joilla ei ole niillä niin usein esiintyvää vikaa, punaisia rintaeviä ja punaisuutta perä- ja pyrstöevissä. Risteyttävällä vähentynyttä punaista näihin saatiin yksivärisiä sinisiä ja vihreitä. Myös mustiin risteytettiin vähentynyttä punaista ja saatiin siitäkin väristä karsittua punaiset ”virheet”. Vähentynyt punainen on dominoiva muihin punaisiin paitsi laajentuneeseen punaiseen nähden.

Perhonen

Perhonen värityksellä olevilla taistelukaloilla on mutatoitunut geeni, joka aiheuttaa kirjavia eviä. Enimmäiseksi geeni vaikutukselle joutui punainen väri, mutta nytkyään Perhosia löytyy melkein kaikista väreistä. Joillakin perhosvärisillä taistelukaloilla on melkein kokonaan punaiset evät lukuun ottamatta evien kärkiä. Muilla perhosilla voi olla melkein kokonaan kirkkaat evät. Sitten on kaikenlaisia siltä väliltä. Kirjavaeväisyys mutaatio geeni on dominoiva, mutta vaikutus vaihtelee kaloittain. Yleensä poikueeseen syntyy vain pari perhosväristä, joilla värin vaihtuminen erottuu hyvin evissä, lopuilla taas ei niin hyvin. Kunnollisen perhoskuvioinnin vakaannuttaminen olisi suuri saavutus kenelle tahansa kasvattajalle.

Sateenkaari

Luonnossa sateenkaari väri (sinisestä vihreään) on kaikkein tihein kaikista värikerroksista. Tavallisesti sateenkaariväri rajoittuu säteittäin eviin ja pisteittäin vartaloon. Väri on hyvin syvä noilla alueilla. Tavallisin sateenkaariväri luonnon taistelukaloilla on vihreä.

Vihreä

Vihreitä kutsutaan myös turkooseiksi, koska vihreissä on usein myös vähän sinistä sävyä. Mutatoitunut geeni on nimetty levinneeksi sateenkaareksi koska normaali vihreä pigmentti on tiheämpi ja levinnyt kalan koko vartaloon ja eviin. Mutanttigeeni aiheuttaa sen, että taistelukala näyttää yksivärisen vihreältä muutoin kuin pään alueelta. Muutaatio geeni on dominoiva normaaliin sateenkaari geeniin.

Teräs

Teräksen väriset taistelukalat on tuotettu mutatoituneen värigeenin avulla. Normaali vihreä väri on muuntunut ja näyttää vihreän sijasta metallin harmaalta. Tämä väri mutaatio vaikuttaa sekä normaaliin sateenkaareen, että levinneeseen sateenkaari väriin. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistämällä tämän ja levinneen sateenkaaren, voidaan tuottaa puhtaita teräksen sinisiä taistelukaloja. Kumpikaan, normaali vihreä tai mutatoitunut teräs geeni, ei ole toisiinsa nähden dominoiva. Näiden geenien yhdistelmästä syntyy sekoitus, joka ei ole kumpikaan alkuperäisistä väreistä.

Sininen

Sinistä kutsutaan myös Royal Blue:ksi. Näillä kaloilla on yksi normaalin vihreän geeni ja yksi teräksen geeni. Sininen on monen mielestä kaikkein kaunein sateenkaariväreistä. Monelle on vaikea uskoa, että se syntyy vihreän ja teräksen risteytyksestä.

Sateenkaarivärien perinnöllisyys

Vihreä + Vihreä = 100% Vihreä
Vihreä + Sininen = 50% Vihreä, 50% Sininen
Teräs + Teräs = 100% Teräs
Teräs + Sininen = 50% Teräs, 50% Sininen
Teräs + Vihreä = 100% Sininen
Sininen + Sininen = 25% Vihreä, 50% Sininen, 25% Teräs

Evävariaatiot

Luonnossa taistelukalojen normaali evämuoto on lyhyt, vähän samanlainen kuin jalostetuilla naarailla, vain vähän kulmikkaampi ja terävämpi. Kaikki muut evämuodot ovat mutaatioita. Jotkin näistä mutanttigeeneistä peritään dominoivina, kun taas jotkin tuntuvat riippuvan.

Huhtuevä

Pitkäeväinen taistelukala, jollaisia suurin osa lemmikkikaupoissa myytävät tistelukalat ovat. Koiraan pyrstö on pidentynyt ja kääntynyt alaspäin. Mutaatio aiheuttaa myös muiden evien pidentymisen ja suurentumisen. Huntuevät on dominoiva lyhyteväiseen nähden.

Kaksoispyrstö

Kaksoispyrstö aiheutuu mutatoituneen geenin vaikutuksesta, jolla pyrstöevä jakautuu kahteen lohkoon. Sekundaarisena piirteenä geeni muuntaa suuresti selkäevää. Kaksoispystöisten selkäevä on monta kertaa leveämpi kuin normaalipyrtöisten. Itseasiassa selkä- ja peräevät kaksoispyrstöisillä näyttävät olevan suurin piirtein saman kokoiset ja levyiset. Mutaatio, joka aiheuttaa kaksoispyrstöisyyden taistelukaloilla on resessiivinen verrattuna normaaliin pyrstöön.

Lyhyen- ja huntueväisyyden ja kaksoispyrsöisyyden perinnöllisyys

Lyhyteväinen + Huntueväinen = 100% Huntueväinen (Lyhyteväinen genotyyppi)
Lyhyteväinen + Huntueväinen (Lyhyteväinen genotyyppi) = 50% Huntueväinen (Lyhyteväinen genotyyppi), 50% Lyhyteväinen
Huntueväinen + Kaksoispyrstöinen = 100% Huntueväinen (Kaksoispyrstöinen)
Huntueväinen (Kaksoispyrstöinen genotyyppi) + Huntueväinen (Kaksoispyrstöinen genotyyppi) = 75% Huntueväinen (67% Kaksoispyrstöinen genotyyppi), 25% Kaksoispyrstöinen

Deltapyrstö

Deltan mutoinen pyrstöevä on valikoivat jalostuksen tulos. Pyrstön kaari voi olla mitä vaan väliltä 120 –180 astetta. Näyttää siltä, että mikään yksittäinen geeni ei tuota tätä pystöevän muotoa, vaan on pikemminkin geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksen tulos. Deltapyrstö on yksi kauneimmista ja kestävimmistä muodoista.

Kruunupystö

Jalostettu Kauko-Idässä (Thaimaa, Singapore ja Kiina). Evien ruodit näyttävät pidemmiltä kuin niitä yhdistävä kudos, vaikka itse asiassa kudos on ikään kuin kuroutunut. Joillakin kaloilla ruodit ovat jopa 50% pidempiä kuin kudos. Joissakin kaloissa esiintyy ruodeissa vielä jakautumista, jonka johdosta evissä on 2,4,8 tai jopa 16 kärkeä. Lisäksi on olemassa variaatio, jolla nämä jakaantuneet ruodit menevät ristiin. Kruunupyrstö jakaa mielipiteet kahtia. Toisten mielestä se on upea ja toisten mielestä näyttää mieluummin hyönteiseltä kuin kalalta.

Puolikuu

Puolikuun mallinen pyrstöevä on kehitetty Euroopassa viimeisen 10 vuoden aikana. Puolikuun kuvaavimpana piirteenä on puoliympyrän mallinen pystöevä. Reunat ovat suorat, toinen suoraan ylöspäin ja toinen suoraan alaspäin, muodostaen täydellisen 180 asteen kulman. Ihanteellisella puolikuulla on myös selkä- ja peräevää muunneltu jonkin verran. Yhdessä evät muodostavan 2/3 ympyrän. Toinen tunnusomainen piirre puolikuille on ylimääräinen ruotien jakaanutminen eritoten pyrstöevässä. Tavallisesti taistelukaloilla pyrstöevän ruodit jakautuvat kerran joskus jopa kahdesti. Puolikuilla pyrstöevän ruodit jakautuvat vähintään kahdesti, kolmesti jakaantuminen on täysin normaalia ja joskus ne jakautuvat jopa neljästi. Se tarkoittaa että yksi ruoti päättyy jopa 16 kärkeen. Puolikuu on ominaisuus joka ei periydy samalla tavalla kuin vaikka huntueväisyys. Puolikuuvanhemmista voi olla että poikueessa on 1 tai 2 puolikuujälkeläistä. Tyypillisesti poikueesta on noin10% puolikuujälkeläisiä.

Vanhojen nettisivujen taistelukalajuttu:

Omia kokemuksia:

Käyttäytyminen

Samassa akvaariossa kasvaneet koiraat eivät tapelleet kertaakaan keskenään, pelkkä uhkailu riitti selvittämään arvoasteikon. Sen sijaan naaraat ottivat välillä rajustikin yhteen. Suomut ja evien kappaleet lentelivät pitkin akvaariota. Yleensä syynä oli koiraan rakentama kuplapesä tai itse koiras. Sisarukset tappelivat siis miehestä.

Yksin elämään tottunut taistelukalakoiras ei sietänyt samassa akvaariossa yhtäkään liikkuvaa objektia. Myös piikkisilmät ja pinnalla kelluva karvalehti saivat tuta herran vihat. Laitoin kerran miljoonakalan poikasia herran yksiöön, jos vaikka söisivät vähän levää, ja äijä suuttui siitä ja mustaksi muuttui (kirjaimellisesti). Se yritti ensin listiä millin poikaset ja aikansa yritettyään ryhtyi sitten murjottamaan, koska ei hitauttaan saanut yhtäkään hengiltä. Kala-parka muuttui aivan harmaaksi ja evät "lässähtivät". Kaksi päivää se piti nälkälakkoa, jonka jälkeen hellyin ja otin ne pikku pirulaiset pois, ja kas kummaa, hra. Taistelukalaa kohtasi ihmeparantuminen.

Taistelukalat ovat Hullunrohkeita (tai jumalattoman tyhmiä) kaloja. Niillä ei ole minkäänlaista käsitystä siitä, minkä kokoisen vastustajan kimppuun on järkevä käydä. Esimerkiksi 3 kuukautta vanha koiraspoikanen (pituus 4 cm), kävi tappoaikeissa leväbarbin kimppuun (pituus 12 cm), vain ja ainoastaan koska leväbarbi söi "sen" ruokaa.
Toinen asia jonka taistelukalojen hullunrohkeudesta huomaa viimeistään akvaariota siivotessaan on se, etteivät ne katso arvolleen sopivaksi väistää lappoa tai pohjaimuria. Se tekee siivoamista hitusen vaikeaa.

Kuplapesä

Kuplapesän rakentaminen on jokaiselle miehuudentunnoissaan olevalle taistelukalalle kunnia asia. Jos olosuhteet ovat sopivat (ja vaikka eivät ihan olisikaan) ja kunto hyvä (tai ainakin sinnepäin) on kuplapesä kyhättävä mahdollisimman nopeasti. Usein miten pesä on valmis parissa tunnissa ja sitten vaan bongailemaan tipuja.
Koiraat ovat hyvin ylpeitä pesästään. Ne viettävät suurimman ajan päivästä patsastelemalla kuplapesän alla ja välillä uimalla esittäytymiskierroksen sen ympäri.
Naaraista kuplapesät ovat Tosi siistejä. Pystyraidat (merkki kutuhalusta) tulevat esiin, vaikka kuplapesä olisi viereisessä akvaariossa. Siinä ne olivat nenät kiinni lasissa, raidat kyljissä ja ihailivat naapurin pojan jumpen hienoo pesää ja välillä rähisivät keskenään siitä kenelle se kuuluu.

Kutu

Koiras houkuttelee kuplapesällä ja liehittelemällä naaraan lähettyville. Kiinnostuttuaan naaras sitten alkaa liehakoimaan koirasta. Tässä vaiheessa tuleva isukki on vielä niin tohkeissaan siitä, että sai houkuteltu mimmin paikalle että itse kudusta ei tule vielä mitään. Joskus koiras ajaa naaraan aika väkivaltaisesti pois pesältä, on ilmeisesti sitä mieltä ettei hyvää pesää saa tulla pilaamaan. Kertaakaan en ole huomannut että koiras näykkisi naarasta kylkiin, toisin päin kylläkin. Kerran näin naaraan purevan koirasta päähän, koska se ei kokemattomuuttaan osannut kääntää naarasta oikein. Kutu kestää noin 2-5 tuntia, jonka aikana naaras munii 100-300 munaa. Yhdessä pariskunta sitten keräilevät pohjalle vaipuvat munat ja puhaltavat ne kuplapesään. Kun naaras on mielestään muninut kaikki munansa se liukenee paikalta. Tässä vaiheessa kannattaa olla valmiina pelastamaan nuori rouva altaasta, sillä kun koiras huomaa että kutu on ohi se alkaa puolustamaan pesäänsä ja löylyttää rouvan aika nopeasti kuoppaus kuntoon.

Poikaset

Poikaset kuoriutuvat parissa päivässä. Toisena päivänä ne sätkivät kuplapesällä pystysuuntaisella akselilla (vajoavat pohjaan ja sinkaisevat välillä pintaa kohti). Tässä vaiheessa isukin kärsivällisyys on aika tiukalla, se kun yrittää edelleen kerätä lapsukaisiaan pesään. Kolmantena päivänä poikaset pystyvät uimaan pinnan suuntaisesti. Jos haluaa säilyttää poikaset, niin iskä kannatta poistaa akvaariosta tässä vaiheessa, se kun ei syö lainkaan lasten hoidon aikana ja pikku sätkiäiset alkavat näyttämään todella herkullisilta. Penskoille kannattaa alkaa 3. päivänä syöttämään likoeläimiä ja sitten parin päivän päästä artemiasta. Sitten kun poikaset ovat n. 1 cm mittaisia voi niille alkaa antamaan hiutaleruokaa. Ne ovat todennäköisesti niin mänttejä, etteivät tajua sitä syödä, mutta laittamalla muutaman miljoonakalanpoikasen näyttämään mallia ne kyllä tajuavat hiutaleruoan jujun. Neljän kuukauden ikäisinä niiden pitäisi sitten olla sukukypsiä.

Linkkejä:

Rääkyn akvaariosivu

Sannan & Tomin vedenalainen maailma

Faunatar

Liisa Sarakontu